0 Comments
May, 2019 Berlin | Das Licht der Nacht workshop
What will happen when one puts the monsters and fairies at the same table and they start to dance? Huge thanks to the photo & video artist Boris Eldagsen | PhotowerkBerlin who sent me out of my comfort zone. What do you see? Who are they? Or don't you see anything?
A lot of questions and there aren't any correct answers. Is it all about imagination? No. And. Yes. I had a dream 35 years ago to make film. But those kind of things can`t be made after a decision or a plan. It needed years to do something else. To live. To feel pain. To get three marvelous children of my own. To almost loose oneself in the demands or grey life. And then when the dream has meters of dust above- miracles start to happen. It needed one great filmmaker to jump into my life and so much courage and a bit of craziness, too. But here it is. I am so honored and proud of it: My first and the Only one: Beyond - a film made by Tim Andrews, me and my daughter being the crew. https://vimeo.com/177729081 and story : http://timandrewsandfaraway.blogspot.fi/2016/07/beyond-with-mirja-paljakka.html 2018 the story part 1 ended at exhibition OVER HILLS AND SEAS 29.9- 28.10. 2018 in partnership with Brighton Photo Fringe at Regency Town House, 13, Brunswick Square, Hove, East Sussex BN3 1EH, UK https://vimeo.com/287785768 https://timandrewsandfaraway.blogspot.com/2018/10/over-hills-and-seas-appreciation.html https://timandrewsandfaraway.blogspot.com/2018/10/over-hills-and-seas-reflection.html I felt so honored to be one of those great photographers. Thank you Tim & my 'sisters and brothers ' in photography This was more than a dream. What does music of the forest feel like? Is it the wind blowing in our hair or the dark shadows staring at us before sunset?
Not exactly. A year ago I found a new way to see and hear it. It was an accident. One of those lucky ones that happens when one is ready. And I don't find it every time I go inside a forest - I still need some luck. I found spiders- those masters whose work can be compared to the greatest composers, at least visually. It's almost like the spider webs are playing music. This has completely changed how I see the landscape of a forest. The forest is a small world in itself, but in it, these webs are creating small worlds of their own. More images to be seen in my: dummy Blurb book here where you can oder it: http://www.blurb.com/b/7333037-forest-music-photographs What do you see? Who are they? Or don't you see anything?
A lot of questions and there aren't any correct answers. Is it all about imagination? No. What I do know is that I haven't manipulated any. This is pure documentation. I have photographed what I've seen and found during 2015-2017 when walking around here in Finland. All these are made by nature. Abandoned | Hylätyt
2015-2017 What we leave behind. Unbelievable founds. This first car was reported and saved for new car owner. Someones rubbish can be a treasure too. But too much to do. Places 2014-2016Landscapes and details around Pirkanmaa
Kaunis kuolema | Tiny requiem 2015-2016
You never know when it starts- your own requiem. Every day is a gift. And every year I seem to put more notes on my dark book. Decomposition | Kuihtuneet short photo story Tells about ageing, being really old woman - I emphasized onto the life of my old aunt and her feelings to be in her first years of 90 y old. It isn't so nice but yet one wants to be pretty and wear clothes that look and feel comfortable and soft on the skin of that high age. DECOMPOSITION | KUIHTUNEET- kuvasarjan valokuvat peilaavat luontoelementtien kautta vanhan
naisen tuntoja, keskittymistä kapeasti yksityiskohtiin aistien jo hämärtyessä päivien yksitoikkoisessa toistuvuudessa. Kuvasarja on kaikessa abstraktisuudessaan ylistyslaulu sammuville väreille, konservatiivisesti ajateltuna vanhuuden harmoniselle paletille. Värejäni: Valkoisista kuolleista dahlioista löysin harmaan valkoisten hiusten viimeisen hehkun, sinisen kuihtuvan asterin terälehdiltä hiusten hentouden.Varjoliljan väriään muuttuvat lehdet ja laskostetut muodot ovat kuin ajanvirta ja elämän pliseeraukset-ikuinen ja iätön, joka kevät uudestaan syntyvä. Innoittava lause: Myös ikuisuus on koko ajan mukana juuri tässä hetkessä, ja elämän taidon oppiminen on valmistautumista ikuisuuden kohtaamiseen.(Leena Kurki, innostava vanhuus, 2008). KUIHTUNEET on kaksiosaisen valokuvaprojektini abstraktimpi osa. Toisen osan Almost invisible (Melkein näkymätön) esittelen kesällä 2012 osana Arjen huoneiden näyttelykokonaisuutta. Statement:
Woman named Black is a photographical short story about woman who surf in the world of sexuality and get lost in inner contradictions. Incomplete | Kesken 2015
This small dark series of mine is more or less an inner view inside myself when days were shrinking me and clouds lived upon my head. One eye of the photographer looks wide open into the eye of the viewfinder the other, closed looks into his own soul - Henri Cartier Bresson- Empty walls.
This house has been empty for years. From now and then I walked nearby and stared at it and finally I got courage enough to ask the neighbor can I walk in and take some images there. Why not, said he. I took these. It went a week and I walked back to continue but guess what? It didn't exist anymore. It has burnt down. My biggest lesson for ever. You must shoot now - later on everything can happen and things will change also visually. Statement:
Inner Standstill | Pysähdyspaikkoja mielelle, 2013-2015 This project tells about places and sights where thoughts can have space. I have driven my car and walked plenty of kilometers all around my surroundings trying to see and sense familiar places with" fresh eye and look" - you know the feeling when you go to a new place and see everything so simple and fascinating. I have been hunting this same feeling but in the middle of familiar places and landscapes max about 30 km radius from home. It`s so easy to pass something you think you`ve seen. At the same time I`ve looked inside myself. I think we need to stop from time to time and look around and look inside to see where we are going and what is the scenery in our mind map-and it`s too often quite dark. Also it`s good to stop for to give ourselves mind peace. That`s I have found from landcapes and my small places. Maybe not meaningful to nobody else but they have nurtured myself anyway. I hope in these stressful days of our lives everyone could find his/her own peaceful place. Maybe it`s just right around the corner? You can`t find if you are not looking for. In my photos there are cordinates to those places. They are not any secret ones--just go with eyes wide open. _________________________________________________________________ Pysähdyspaikkoja mielelle on kuvasarja näkymistä, joissa ajatus lepää ja saa tilaa. Kuvasin Pirkanmaalla paikkoja ja näkymiä, jotka pysäyttivät ja kutsuivat esimerkiksi kesken tylsän automatkan. Katsoin tuttujakin ympäristöjä kuin suurennuslasin läpi, uudelleen ja uudelleen. Kävelin ja kuljin samoihin paikkoihin noin kolmen vuoden ajan. Aloin löytää uutta sitkeyden ansiosta. Vuodenajat vaihtuivat samoin valo. Maisema piirtyi joka kerta hieman erilaisena. Tajusin, kuinka helppoa on olla näkemättä ja ihastumatta, kuinka helppoa on olla katsomatta samalla sisäänpäin ja olla näkemättä tuttua maisemaansa tuorein silmin. Sieluaan tulee hoitaa, katsomalla hitaasti ja hiljaa. Katseen pysäyttäminen tuo mielenrauhaa. At the edge of Garden thoughts | Puutarha-ajatuksia kolmelta kesältä
Three summers and humble steps with camera in my garden. Observation: flower photography is much more difficult than it at first sight feels to. Kukkien kauneus, vihreyden ja vehreyden kosketus - en saa otetta kamerallani tästä kaikesta. Vain raapaisuja kauneuden pinnalla. Floral Ice Age Photos tell about frozen thoughts and our coldness in my own culture, in our relationships through flowers and green leaves inside ice. My Album 2013 Mirja Paljakka`s My ALBUM is a personal photographical story about lonely photos. Photos which have moved as printed in boxes from one home to another not seeing daylight for a long time. Until came the day they were found. Photos full of memories, not all good ones and personal inside hidden emotions are on my “table” now. After years cut from their timeline they together make a new story to myself. Maybe to you , too. Mirja Paljakan Albumi Elämäni palasia -teos koostuu kirjanmuotoisesta laatikosta, josta löytyy kokoelma kaksiosaisia digitaalisesti yhdistettyjä valokuvia nuoruusvuosilta ja lähimenneisyydestä. Kuvia, jotka eivät ole päässeet oman perheen albumiin eivätkä nuoruusmuistojen koonteihin liimatuiksi vaan ovat jääneet välitilaan ajelehtimaan ns. laatikon pohjalle. Kuvat ovat kuitenkin sisältäneet jotain sellaista mielen rakennusainetta ja -pohdintaa, että niitä ei ole poiskaan voinut heittää. Ne ovat tunnemuistoja, näkymiä mielenmaisemiin ja alitajunnan piiloihin ja myös kohtaamisia. Kuvia, jotka mieli on pakottanut ottamaan vuosikymmeniä sitten ja nyt viimeisen vuoden aikana. Nyt yhdistettyinä ne ovat saaneet uuden elämän ja kenties pienimuotoisia tarinoita kerrottavakseen. Kokoamme muistoja palasista valokuva-albumiimme. Mutta päiviemme kirjossa on mukana myös musta pekka. Se on päivä jolloin tapahtui jotain jonka haluamme painaa unohduksiin mutta joka nousee alitajunnan syövereistä silloin kun sitä vähiten odotamme. "Ainakin minulle tekijänä valokuvani edustavat ihmisyyden monimuotoisuutta ja arvoituksellisuutta. En tiedä vieläkään, miksi ne olen ottanut-kuvauskohteet ja hetket ovat vaan pakottaneet minut ottamaan esiin kameran ja ikuistamaan itsensä. Valokuva on välillä suuri arvoitus", aprikoi Paljakka teosalbuminsa äärellä. Almost Invisible photo project
tells about ageing, being old and retired. A project exhibited 2012-2013 in our photography group Arjen huoneet exhibitions all around Pirkanmaa. In Finnish Valokuvasarja ”Melkein näkymätön” oli osa suurempaa ”Arjen huoneet” -valokuvaprojektia, jolla kuusi kuvaajaa esitti tamperelaista ajankuvaa. Projekti oli osa Valokuvakeskus Nykyajan 30-vuotista juhlavuotta ja satelliittinäyttelykokonaisuutta Pirkanmaan 5. Triennaalissa kesällä 2012 Tampereella. Mirja Paljakan “MELKEIN NÄKYMÄTÖN” -kuvasarjassa peilataan ikäihmisten esineistön kautta vanhusten tuntoja. Kuvasarja on täynnä yksinäisyyttä, mutta kuvaaja toivoo siitä löytyvän huumoriakin. “Kuvaamisprosessi lähtee taustoittamisesta ja tiedonkeruusta”, kertoo Mirja Paljakka. “Eläydyn projekteihini yleensä kuin näyttelijä, etsin kuvauspaikkoja kuin lavastaja ja haen tarinaani täydentäviä vaatteita kuin puvustaja. Minulle valokuvaaminen on elämänmittainen usean ammatin yhdistelmä, jossa saa nostaa kuva kuvalta esiin erilaisia taitoja sekä työ- ja elämänkokemusten mukanaan tuomia ajatuksia.” Vanhusaihe on ollut Paljakan mielestä vaativa: “Vanhat haalistuneet värit, kivikatujen kylmän talvisen kumun ja mustan pimeyden pystyn ehkä loihtimaan. Haastavaa on välittää se loisto, se viisauden valo ja ikiaikaisuus, mikä elää ikä-ihmisten katseissa. Työlästä on tavoittaa ajan ajaton kulku heidän lauseissaan.” Kuvasarjaa “MELKEIN NÄKYMÄTÖN” sävyttää Mirja Paljakan omien mummu- ja taatakokemusten pohjalta syntyvien näkemysten lisäksi myös autenttinen ikäihmisten interiööri, josta asunnon isäntä ja emäntä ovat jo tulleet haudatuiksi. Kuvaaja yrittää haastaa itseään todistamaan, että näkemisen kautta on mahdollista kuvien avulla herättää henkiin menneen ajan kuulohavainnot kuin tuoksutkin. Kuvasarjan tarkoitus on muistuttaa vanhuusvaiheen tärkeydestä, mutta kuvaaja itse on kokenut sen syvällisemmin: “Tämä oli enemmän kuin valokuvasarja - tästä tuli matka seuraavaan ikävaiheeseeni, hoitotestamenttisuunnitelma ja toivottavasti myös kuvieni kohtaajille pysäyttävä muistutus ajan rajallisuudesta ja olemassa olevien ihmissuhteiden hoitamisen tärkeydestä”, kuvailee Mirja Paljakka valokuvasarjaansa. Kuvasarja oli esillä Galleria Koppelossa 2-15.7.2012 ja osa näky1 mm. katutiloissa 13.6-30.8 Siperian alueella itäisellä Pitkäkadulla(Plevnan tiiliseinä) ja Finlaysoninkujan sisääntulossa (Tamk) vitriineissä ja liikekeskuksen monitoreissa heinäkuun puoliväliin 2012 asti. Lisätietoja: http://arjenhuoneet.weebly.com, www.valokuvakeskusnykyaika.fi ja http://pirkanmaantriennaali.fi Hanketta ovat tukeneet Tampereen ammattikorkeakoulu ja Pirkanmaan taidetoimikunta. Side by side
My photographs are inspired by the suffering from cancer of three close friends.When I heard about their illness, about their fear I noticed that pain and death were so close to me. These photographs were born of my agony. I hope the sense and emotions can be found through my photographs. Focusing on small close-up details of the world around me, my photographs appear semiabstract, emphasising colour, shape and texture. My choice of natural elements such as water droplets, the veins of leaves, snow and ice formations, and sometimes man-made materials, is transformed by light and shade into suggestions of the microcosmic world of cells in the body or of surgical procedures.. Some are suggestive of the dark emotions surrounding illness, while the vivid colours of others allude to diseased tissue, medicine and even the signs of hope for recovery. I have a made a Blurb book from the whole material please look the link here "Side by Side". In Finnish | suomeksi Mirja Paljakan valokuvat kertovat sairauden myötäelämisestä Ylöjärveläinen Mirja Paljakka on asettanut valokuviaan näyttelyyn Aamulehden aulaan Siperian liikekeskukseen. Näyttely oli osa Tampere Art Factory -festivaalia 2011. Paljakka on yksi viidestätoista valmistuvasta TAMK:n Valokuvataiteen erikoistumisopiskelijasta ja näyttely on hänen opinnäytetyönsä. Mirja Paljakka on viime vuosina kulkenut kolmen hyvän ystävänsä rinnalla heidään syöpään sairastumisestaan paranemiseen asti. - Olen kuunnellut, vastaanottanut lukemattomia tekstiviestejä, yrittänyt olla läsnä. Itse sairaudesta minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta, mutta vankka kokemus siitä kuinka vaikeaa on kulkea, olla vierellä, kun ei ole sanoja, joilla lohduttaa.On vain läsnäolon vaikeus ja toive, että se riittää. - Avuttomuuteni muuntui sisälläni matkaksi valokuvia, joilla myös työstin aiheen pahaa oloa pois itsestäni. Valitsin työvälineekseni makro eli lähikuvauksen, koska aika tavallaan pysähtyi tietoon syövästä, kuoleman mahdollisuudesta. Keskittyminen kohdistui yksityiskohtiin, jotka normaalielämässä jäävät muutoin näkemättä, valottaa Mirja Paljakka työprosessiaan. Yksityiskohdat kertovat tunnelmista - Kuvien yksityiskohdat kertovat sairauden, hoitojen ja paranemisen kulun tunnelmista. Punainen väri tuli lääkkeestä, joka tiputetaan potilaille hoitojen aikana. Vihreät feminiiniset kuvat ovat ajalta, jolloin hoidot olivat ohitse ja naiseuden rakennuspalikoita oli pakko etsiä uudelleen. Kynttilät ja elävät kukat olivat tärkeitä koko prosessin ajan. Korujen, hiusten, vaatteiden ja kenkien tuoman hyvän olon merkitys kasvoi loppuvaiheessa. Konkreettisemmat ruusukuvat kertovat paluusta normaalielämän kuvakulmiin ja uudelleen syntyneen ihmisen näkymiin yhteisössä. - Olen kokenut, että tukihenkilön roolissa merkitykseni oli valaa elämänuskoa, näyttää ja osoittaa pieniä positiivisia tavoitteita tällä kauhujen matkalla. Esitellessäni valokuvia ystävättärilleni, he vahvistivat pystyvänsä kuvieni kautta palaamaan tunteisiinsa ja kokemuksiinsa. Se oli paras kiitos myötäelämisestä ja asian tärkeydestä meille kaikille, kertoo valokuvaaja. Allergisoituminen pakotti alan vaihtoon Nokialaissyntyinen Mirja Paljakka muutti perheineen Ylöjärvelle yhdeksän vuotta sitten. Vuosien mittaan Paljakka on ehtinyt hankkia monta ammattia ja tehdä monenlaisia töitä. Aiemmin sisustustekstiilialan yrittäjänä toiminut Paljakka oli toimittaja- valokuvaaja mm. Keskisuomalaisen ja Hesarin Kuukausiliitteissä erityisaloinaan muoti, muotoilu ja sisustaminen. Allergisoituminen tekstiilipölylle pakotti vaihtamaan ammattia ja vuodesta 2007 Paljakka on toiminut muun muassa AD -assistenttina, kuvatoimittajana, tuotevalokuvaajana, freelance - kuvittajana ja valokuvaajana. Uuteen ammattiin hän on kouluttautunut suorittamalla julkaisugrafiikan ammattitutkinnon viime vuonna. Nyt hän sai päätökseen myös valokuvataiteen erikoistumisopinnot Tampereen Ammattikorkeakoulun Taiteen ja viestinnän osastolla. - Uskon, että tulen viettämään loppuelämäni kuvien parissa, hän kertoo. Mirja Paljakka on koonnut valokuvistaan kirjan omakustanteena, ja se on ostettavissa täältä "Side by Side" teksti: Katariina Fleming |
AuthorCamera is my dog and we walk a lot together. Always ready for new adventures in nearby forests, in edgelands, in nature. There's always new to look at and to be found. Archives
December 2019
Categories |
RSS Feed
